Mummun leninkiMummulla oli leningissään ankkureita Valkoisia ankkureita sinisellä pohjalla Ei mummu ollut syliin ottaja, halailija tai paijaaja Mummu teki, meni ja sai aikaan. Ei koskaan pysähtynyt. Ohi vilahtavasta helmasta tapailin ankkureita, yritin saada kiinni. Mene nyt siitä pyörimästä, mun pitää ripustaa nää pyykit. Joskus ehdin nappaamaan, ankkurin tai pari. Polyesteriankkurit sormissani Mummu siinä, ulottuvilla hetken, kunnes Ja mee-rii-poi-kain pikku-ystä-vät taas jäävät kaipaamaan! Tuli myöhäinen syksy, mummu hidastui Leninki jäi isoksi, ankkurit komeron pimeään. Mummu tuli eteiseen asti saattamaan. Halaa minua. Ota minua kädestä kiinni. Halaa minua vielä. Vielä kerran halasin mummua, rutistin hellästi, ennen kuin vilahdin ovesta rappuun Tein, menin, sain ehkä aikaankin. Mummu, jäitkö sittenkin kosketusta vaille? Jäänkö elämässäni minäkin? Vai ehdinkö vielä tarrata ankkuriin?
|